Jean Sibeliuksen kansainvälinen läpimurto kapellimestarina olisi voinut tapahtua jo kesällä 1900. Tuolloin Robert Kajanus vei saksalaisin huippuvahvistuksin ehostetun orkesterinsa laajalle kiertueelle Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan, Saksaan, Belgiaan, Hollantiin ja Ranskaan, jossa orkesteri esiintyi Pariisin maailmannäyttelyssä.

Sibelius oli kiertueella mukana ”varajohtajana”, mutta Kajanus hoiti itse kaikki kapellimestarin tehtävät. Ensimmäinen sinfonia takasi kuitenkin Sibeliukselle läpimurron esimerkiksi Tukholman ja Berliinin kriitikkopiireissä. Sibelius kutsuttiinkin itse johtamaan teoksiaan Saksaan Heidelbergin musiikkijuhlille kesällä 1901. Vaikeissa olosuhteissa Sibelius menestyi mainiosti.

”Kun olin nuori ja tuntematon, tekivät alttoviulunsoittajat kiusaa ja käyttivät epämukavia sormijärjestyksiä. Pyysin eräältä heistä instrumentin ja näytin itse, miten se kohta oli soitettava. Orkesterin asenne muuttui täysin, ja harjoitus sujui erinomaisesti”, Sibelius hykerteli myöhemmin.

”Sibeliuksen tarmo ja taituruus tuntuivat ihan ällistyttävältä”, hänen ystävänsä Adolf Paul hehkutti säveltäjän johdettua Tuonelan joutsenen ja Lemminkäinen palaa kotitienoille -sävellyksen. ”Orkesteri totteli hänen pienintäkin viittaustaan ja esitti yhteissoittoa, joka kohotti molemmat ihanat sävelrunoelmat täyteen tehoon. Joitakin pieniä epätasaisuuksia ei voitu välttää, mutta ne eivät häirinneet eikä niitä huomattu", Paul arveli.

Menestys osui hyvään saumaan, sillä Karl Fredrik Wasenius oli painattanut huhtikuussa Breitkopf & Härtelin kanssa yhteistyössä Tuonelan joutsenen ja toukokuussa Lemminkäinen palaa kotitienoille -teoksen. Partituureille tuli nyt kysyntää. Seuraavalla konserttikaudella Felix Weingartner esitti nämä teokset Berliinissä ja Henry Wood johti Waseniuksen kustantamaa Kuningas Kristian II -musiikkia Lontoossa. Muutkin kapellimestarit lisäsivät Sibeliusta ohjelmistoonsa, kun partituureja alkoi saada kustantajilta.

Ulkomainen menestys lisäsi Sibeliuksen arvostusta myös kotimaassa. Kun hän johti toisen sinfoniansa 8. maaliskuuta 1902 Helsingissä, hänelle annettiin kansallissankarin vastaanotto. Pian sen jälkeen koettiin Tulen synnyn kantaesitys. Kuorolaiset ovat myöhemmin kertoneet hupaisia muistojaan Sibeliuksesta harjoittajana.

”Sibeliuksen puikko putosi alaspäin ja harjoitus alkoi”, kuorossa laulanut Sulo Wuolijoki muisteli. ”Kun se oli jatkunut pari minuuttia, heilahti puikko ja Sibeliuksen jyrkästi toruva ääni kuului: ’Ciss, ciss, ciss,’ -- samalla hän osoitti puikollaan jotakin osaa orkesterissa, nosti taas puikkonsa ylöspäin ja sanoi, että ’biss’.
Taas jatkui harjoitusta himpun verran aikaa, kunnes mestarin puikko (jota oikeastaan sietäisi sanoa marsalkan sauvaksi), teki äskeiset eleensä, tällä kertaa vastakkaiselle puolelle orkesteria, joka heti vaikeni, samoin kuin me kaikki muutkin taiteilijat ja mestarin suusta kuului kärsimätön ärähdys: "Fiss, fiss, fiss’, - voitte arvata, että me teimme parhaamme.”

Kuorossa laulanut tenori Wäinö Sola kuvasi samoja harjoituksia aivan toisin. ”Harjoituksissa hän ilmaisi toivomuksensa suurpiirteiseen tapaan, mikä sai kaikki heti jännityksen valtaan. Hän ei koulumestarin tavoin ruvennut ruotimaan asioita, vaan asetti jokaisen eteen taiteellisen tehtävän, jonka suorittamiseen täytyi olla valmistautunut,” Sola väitti. Ehkäpä Sibelius siis sanoi harjoituksissa muutakin kuin ciss ja biss.

Erinomainen kapellimestarivuosi päättyi marraskuussa Berliinissä, jossa hän vieraili johtamassa Sadun uusitun version ystävänsä Ferruccio Busonin kutsusta. Berliinin filharmonikkojen konsertti meni loistavasti, ja useimmat kriitikot kiittivät teosta. "Minua huudettiin esiin viisi (?) kertaa. Pääasia on että osaan johtaa maailmanluokan orkesteria. Ja hyvin! Niin sanoivat kaikki!" hän kirjoitti 16. marraskuuta puolisolleen.

Berliinin voittojen jälkeen Sibelius uskaltautui johtamaan yhä useammin. Säveltäjä keräili rahaa ja johtamiskokemusta esiintymällä esimerkiksi Tampereella ja Tallinnassa (keväällä 1903), Turussa sekä Vaasassa ja Tallinnassa (keväällä 1904) ja Porissa sekä Oulussa (syksy 1904).

Tammikuu 1905 merkitsi paluuta Berliiniin, jonne Busoni oli hänet jälleen kutsunut, tällä kertaa johtamaan toisen sinfoniansa. Sibeliuksen edelleen ehkä suosituin sinfonia tehosi arvostelijoihin: ”yksi aikakautemme suurista luovista hengistä”, Die Musik ihasteli.

Joulukuussa 1905 avattiin pää Britanniaan, jonne Granville Bantock oli kutsunut hänet johtamaan sävellyksiään. Sibelius tutustui kapellimestari Henry Woodiin, musiikkikirjoittaja Rosa Newmarchiin ja kriitikko Ernest Newmaniin. Heistä kaikista tuli hänen musiikkinsa esitaistelijoita.
Sibelius esiintyi vain Liverpoolissa johtaen ensimmäisen sinfonian ja Finlandian. ”Suuri menestys. Oikein Porvoon mitalla”, hän ihasteli vaimolleen.

Vuonna 1906 vuorossa oli Pietari. Sibelius johti Pohjolan tyttären kantaesityksen Mariinski-teatterissa Alexander Silotin kutsusta. Menestys oli jälleen loistava. ”Erittäin lahjakas ja mielikuvituksekas säveltäjä”, Rusj-lehti kehaisi.

Vaikeammin aikalaisille avautunut kolmas sinfonia toi vaatimattomampaa menestystä. Sibelius johti kantaesityksen Helsingissä 25. syyskuuta 1907 ja sai varsinkin kriitikko Karl Flodinilta erinomaisen vastaanoton uuden, klassisemman ja vähäeleisemmän tyylinsä ansiosta. Suomenkieliset arvostelijat olivat varauksellisempia.

Katastrofi tapahtui marraskuussa Pietarissa, jossa lehdistö teilasi hänet ja uuden sinfonian täydellisesti. ”Minusta on ’dirigeeraus’ helppo, mutta harjoittaminen hirveän vaikea oppia”, Sibelius tuskitteli. Moskovassa orkesterin kanssa oli kuitenkin ’kontaktia’ ja vastaanottokin oli parempi.

Orkesterin suuruus toi tosin omat ongelmansa. ”IIIs sinfonia sopii hyvin pienelle orkesterille”, Sibelius sanoi vielä 1940-luvulla. ”Esitin sen Moskovassa orkesterilla, jossa oli 12 alttoviulua j.n.e. ja puupuhaltajat miltei peittyivät. Kun painatin sen, aioin merkitä nuotteihin, ettei orkesteri saa olla yli 50 miestä.” On muistettava, että Kajanuksen orkesterin pääluku oli noihin aikoihin juuri 50 miestä. Sibelius sävelsi ja johti teoksiaan mitä ilmeisimmin näin pienelle kokoonpanolle vielä vuosisadan vaihteessa.

Johtamisrutiini näkyi seuraavalla vierailulla Lontoossa. Sibelius johti Queen’s Hallissa kolmannen sinfoniansa ja oli Daily Newsin kriitikon mielestä ”ihmeteltävän levollinen”. ”Monimutkainen ja tavattoman vaikea finaali soitettiin erikoisen hyvin”, kriitikko kehaisi.

Levollisuus saattoi hyvin johtua alkoholista, jota Sibelius nautiskeli näinä vuosina melkoisia määriä. ”Kun minä seison suuren orkesterin edessä ja olen juonut ½ samppanjaa, minä johdan kuin nuori jumala. Muussa tapauksessa olen hermostunut ja epävarma ja kaikki menee sen mukaan”, hän oli kirjoittanut lääkäriveljelleen Christianille.

Vuonna 1908 vaarallinen lääke kuitenkin poistui vuosiksi Sibeliuksen keinovalikoimasta. Häneltä leikattiin kesällä kasvain kurkusta Berliinissä, ja kuolemaa pelkäävä säveltäjä jätti alkoholin vuosikausiksi. Samalla alkoi hänen huippukautensa kapellimestarina.