Jean Sibeliuksen raha-asioiden pääpiirteet selviävät seuraavasta kuvasta. Vuosituloarvioon on sisällytetty kyseisen vuoden palkat, eläkkeet, apurahat, palkkiot, perinnöt, lahjat ja kustantajilta saadut korvaukset. Velkamäärä sisältää sekä pitkäaikaiset velat että tiedossa olleet vekselit.

Klikkaa kuvaa saadaksesi sen isompana

Kuten kuvasta käy ilmi, Sibeliuksen velkaantuminen alkoi heti, kun apurahaopiskelija meni naimisiin ja perusti oman talouden. 1890-luvulla hän toimi huonopalkkaisissa opetustehtävissä ja sai satunnaisesti rahaa omista konserteistaan. Hänen teoksiaan ei vielä kustannettu ulkomailla, eikä hän myöskään päässyt johtamaan musiikkiaan kuin kotimaassaan. Pienistä tuloista huolimatta Sibelius halusi elää "säädynmukaista elämää", ja perheellä oli usein täysipäiväinen kotiapulainen. Vuonna 1898 velkaantuminen oli 35 000 euroa.

Sibeliuksen tulot kasvoivat voimakkaasti, kun hän alkoi saada taiteilijaeläkettä vuodesta 1898 lähtien. Samoihin aikoihin hän solmi suhteet Breitkopf & Härtelin kanssa. Sibelius pääsi myös johtamaan musiikkiaan ulkomaille 1900-luvun alkuvuosista lähtien maineen kasvaessa. Kansainvälinen läpimurto oli tosiasia, mutta Ainolan rakentaminen kasvatti velkataakan huimaan 280 000 euroon vuonna 1904. Riski oli onnistunut, mutta Sibelius ei voinut vielä tietää sitä. Hän joutui ylläpitämään talouttaan nyt vekselein, koska pankeista ei saanut enää pitkäaikaisia lainoja.

Rahakas kustannussopimus Robert Lienaun kanssa 1905-1909 pakotti Sibeliuksen kovaan työtahtiin, periaatteessa neljään suureen orkesteriteokseen vuodessa. Eläkkeen, konserttipalkkioiden ja kustantajalta saamien tulojensa avulla hänen vuositulonsa olivat arviolta jopa 50 000 euroa vuodessa. Ainolan saunan rakennus, ylellinen elämä ja palvelijoiden sekä rengin pito söivät kuitenkin tulot, ja velkaantuminenkin lisääntyi huippulukemiin: 320 000 euroon. Sibelius olisi ilmeisesti kokenut henkilökohtaisen konkurssin, elleivät Axel Carpelan ja muut mesenaatit olisi aktivoituneet ja kuolettaneet osan hänen vekseleistään vuonna 1910. Pitkäaikaiset velat jäivät: vuonna 1911 velkaa oli 230 000 euroa.

Näihin aikoihin Sibelius eli raitista elämää eikä viihtynyt ravintolan herkkujen äärellä. Velkaantuminen ei lisääntynyt, ja Yhdysvaltain-esiintymisten jälkeen 1914 säveltäjä oli toiveikas: seuraavan vuoden kiertue Yhdysvalloissa voisi ratkaista velkaongelman.
Ensimmäisen maailmansodan syttyminen rikkoi unelmat. Saksalainen kustantaja oli pian vaikeuksissa, ja Sibeliuksen tulot romahtivat. Säveltäjän 50-vuotisjuhlien jälkeen vain uusi kansalaiskeräys piti ulosottomiehen loitolla. Velkaa riitti vielä 150 000 euroa.

Ensimmäisen maailmansodan ja varsinkin vuoden 1918 tapahtumien vuoksi inflaatio söi Sibeliuksen tuloja, mutta onneksi myös hänen velkojaan. Vuonna 1918 jättivelkoja oli jäljellä vielä 50 000 euroa.

Kun eläkettä tarkistettiin ja sodan kauhut väistyivät, Sibelius saattoi jälleen johtaa teoksiaan ulkomailla ja kustantajien rahavirratkin kasvoivat. Vaikka Sibelius eli ajoittain varsin ylellisesti, velkataakka ei 1920-luvun alussa kasvanut. Myös tekijänoikeustulot Euroopasta alkoivat muodostua merkittäväksi tulonlähteeksi.

60-vuotisjuhlien mittavat lahjoitukset ratkaisivat velkaongelmat, ja vuonna 1927 Sibelius oli velaton mies. Samana vuonna Suomi uudisti tekijänoikeuslainsäädäntöään, ja Sibelius rikastui nopeasti. Hän kuoli hyvin varakkaana miehenä. Laajan tuotannon tekijänoikeustulot tuovat hänen jälkeläisilleen merkittäviä tuloja vielä 70 vuotta hänen kuolemansa jälkeen, aina vuoteen 2027.
Näin Sibeliuksen vastuuttomaltakin tuntunut rahankäyttö oli lopulta onnistunut riski: velkarahan avulla hän takasi perheelleen ja itselleen mukavat elinolot, ja noin 62-vuotiaana hän oli jo velaton mies, jonka tulot ylittivät selvästi menot.