Lapsuus 1865-85

Jean "Janne" Sibelius oli terveydeltään normaali lapsi. Isä oli kuollut, ja poika eli äitinsä Marian ja sisarustensa Lindan ja Christianin kanssa - hyvin naisvaltaisessa kodissa. Samaa taloutta asuttivat myös mummi Katarina kahden naimattoman tyttärensä Teklan ja Julian kanssa.

Vilkas lapsi sai varmasti tarpeeksi liikuntaa ja ulkoilmaa, sillä hän keräsi kasveja, hyönteisiä ja perhosia. Talvisin hän luisteli Vanajaveden jäällä ja taisteli hurjia lumisotia tovereittensa kanssa.
Jannella oli myös hyvin eloisa mielikuvitus. Hän tempautui täysin kuvitelmiinsa ja kertoi niistä tositapahtumina perheelleen. Tämä huolestutti varsinkin isoäitiä, jonka mielestä poika oli nahjusmainen ja kova valehtelemaan.

Kuva Jannesta lyseolaisena.

Janne Sibelius kävi 12-vuotiaana Hämeenlinnan lyseon alaluokkia. Hän oli ikäisekseen varsin pitkä, mittausten mukaan 147 cm. Näihin aikoihin harrastukseksi oli liitetty myös metsästys. Jannen koulukaverin Walterin isä, eversti von Konow, opetti aseenkäytön alkeet pojille.

Keväällä 1879 Jannen oikea käsi murtui tapaturmassa: Janne oli hypännyt veneestä maihin ja suistunut rajusti kyljelleen. Kyynärpään luut murtuivat, ja käsivarsi taittui taaksepäin. Kesäksi ei matkattukaan Loviisaan, vaan kättä hoideltiin Sääksmäen huvilalla. Ennen muuttoa maalle Maria vei Jannen uusintatarkastukseen. Sääksmäeltä lähti myöhemmin raportti Loviisaan:

"Kävin Jannen kanssa Bartramin luona ja hän poisti siteet. Kaksi kertaa päivässä pitää kättä hieroa, kylvettää suolavedessä, sekä ottaa rautatippoja, juoda hyvää maitoa ja olutta tai portteria päivällisellä. Elokuun alussa pitää Jannen mennä näyttämään kättään jos emme pysty sitä siihen mennessä hoitamaan niin, että nivelet vapautuvat. Jäykkyys johtuu rustottumisesta. Jos Janne olisi terve, niin Otto opettaisi hänet uimaan."

Vamma parani syksyyn mennessä, mutta oikea käsivarsi jäi hieman vasenta lyhyemmäksi ja jäykemmäksi. Myöhemmin säveltäjä kertoi, ettei tapaturman vuoksi voinut enää vetää täyttä jousen mittaa.

Muuten niin tervehenkiseen elämään mahtui vain yksi pahe. Sibelius kertoi myöhemmällä iällään aloittaneensa tupakanpolton jo nuorena lyseolaisena. Tupruttelu tapahtui salaa talon ullakolla, joka oli täynnä kuivaa tappuraa. Vain ihme esti tulipalon.

Nuoruus 1885-92

Muutto Helsinkiin syksyllä 1885 vaikutti Sibeliuksen terveydentilaan. Ystävien kertoman mukaan ennen niin terveestä koululaisesta oli tullut kalvakka ja usein sairasteleva musiikinopiskelija. Sibelius kävi tohtori Aspin klinikassa voimistuttamassa kättänsä, mutta muutoin on vaikea sanoa pitikö ystävien huomio paikkansa. Sibelius purki nuoren neron elämäntuskaa myös voivottelemalla ystävilleen sairauksistaan.

Adolf Paul kävi tuohon aikaan Sibeliusta tapaamassa ja kuvasi tätä luonteenpiirrettä sattuvasti:

"Hän makasi vihreällä nahkasohvallaan kuolemansairaana kerran keväällä jäiden lähtiessä. Hän oli aina kuolemansairas. Hänen mielikuvituksensa paisutti vähäisimmänkin harmin äärettömiin. Hän kärsi kuvaamattomia tuskia maatessaan huoneessaan Kaivopuistossa ja katsellessaan piinavuoteeltaan auringonlaskua, joka hehkui lahden pinnassa ja sen ajelehtivissa jäälautoissa. Murhe 'hukkaan menneestä' elämästä oli saanut hänet valtaansa, vaikka hän tuskin vielä oli omaa elämää aloittanutkaan, ja se synnytti hänessä kuolemanajatuksia keskellä elämän kevättä."

Sibeliuksen tulevan anopin Elisabeth Järnefeltin luonnehdinta Sibeliuksesta samalta ajalta osuu naulan kantaan:

"Hän on hyvin intelligentti luonne, hyvin hauska ja on hyvin kiintynyt meihin. Nyt pari kuukautta hän oli kipeänä, oli klinikassa ja kun pääsi sieltä pois, ajoi suoraan meille suurella riemulla. Hän on hirveästi hermollinen ja niin täydellinen musiker."

Sibelius itse muisteli myöhemmin, että syynä voivotteluihin oli huono soitin. "Niin, kas minulla oli niin huono viulu", hän sanoi. "Sain sitten paremman isoäidiltäni."
Musiikkiopistovuosinaan hän aloitti säännöllisen sikarinpolton ja alkoholinkäytön. Janne asui kuitenkin uskonnollisen äidin hoivissa, ja juominen oli vielä satunnaista.

Sibelius opiskeli talvikaudet 1889-91 Berliinissä ja Wienissä. Molemmista kaupungeista hän viestitti kotiväelleen tietoja todellisista tai kuvitelluista sairasteluistaan. Sibelius äityi myös kirjeissään Adolf Paulille ja Robert Kajanukselle teinipoikamaiseen kehuskeluun hankkimillaan veneerisillä taudeilla - kirjeessä Christian-veljelle hän varoitti tätä "leikkimästä tulella" jopa aidon hätääntyneeseen sävyyn. Näinä vuosina äidin holhouksesta vapautunut nuori mies myös juhli ravintoloissa, mikä saattoi heikentää yleiskuntoa. Varsinkin keväät sekä Berliinissä että Wienissä olivat kuitenkin myös ahkeran työnteon aikaa.

Toukokuussa 1891 Sibelius makasi pitkään tohtori Ederin kalliissa yksityissairaalassa Wienissä. Hän kirjoitti morsiamelleen Ainolle olleensa leikkauksessa, jossa häneltä poistettiin "kivi". Ederin sairaala oli erikoistunut kirurgisiin toimenpiteisiin, ja kyseessä on saattanut olla esimerkiksi sappikivi.

Hoito oli kallista, samoin juhlinta kotimatkalla Suomeen. Sibeliuksen Evelina-tädin tilikirjaan vuodelta 1891 on merkitty huikea 13 100:n nykyeuron vippi Jannelle. Selityssarakkeessa lukee "till sin sjukdom under sin vistelse i Wien".
Sibeliuksen yleiskunto parani sairaalahoidon jälkeen. 1890-luvulla hän oli varsin terve mies.

Kesästä 1891 vuoden loppuun Sibelius sävelsi Kullervoa Loviisassa. Häntä vaivasi korvien humina, joka paheni syksyllä siinä määrin, että hänen oli pakko matkustaa Helsinkiin erikoislääkäriin. Tohtori Zilliacus otaksui, että vaivasta voisi tulla pitkäaikainen ja uhkaili jopa kuuroutumisella. Hänen hoito-ohjeensa Sibelius tuli vielä kuulemaan usein: kiellettyjä ovat tupakka, alkoholi ja kylmässä vedessä kylpeminen.