Jean
Sibelius liittyi vapaamuurareihin elokuussa 1922 ja sävelsi
myöhemmin suomalaisille vapaamuurareille arvokasta rituaalimusiikkia.
Oheisessa kirjoituksessa Reijo Ahtokari taustoittaa vapaamuurariutta
ja Sibeliuksen suhtautumista siihen.
Sibelius
ja Op. 113 / Sibelius vapaamuurarina
Einari Marvian tutkimusten pohjalta kirjoittanut Reijo Ahtokari
Valistuksen
aatteiden alkaessa levitä alkoi myös muuan vanha moraalifilosofia,
vapaamuurarius, saada konkreettisia muotoja. Vapaamuurariuden
synty- ja alkuvaiheista on esitetty useita teorioita, joista helpoimmin
hyväksyttävältä näyttää se
ajatus, että vapaamuurarius pohjautuu vanhoihin kirkonrakentajien
kiltoihin. Killoissa vallitsi tarkka hierarkia oppilas-, kisälli-
ja mestaritraditioineen samalla kun ne muodostivat lujia yhteisöjä,
joissa tarkoin varjeltiin ammattisalaisuuksia.
Ehkä
suuremman arvostuksen saamiseksi killat olivat Englannissa alkaneet
1600 -luvun loppuvuosikymmeninä hyväksyä kiltoihin
eli looseihin yhteiskunnan merkkihenkilöitä siitä
huolimatta, etteivät he kuuluneet ammattikuntaan. Käytännön
muurareiden jäädessä vähitellen jäsenistössä
vähemmistöksi ryhdyttiin suunnittelemaan perusteita
sille rakennustoiminnalle, jossa ei tarvittu alan työkaluja
ja piirustuksia eli ihmisen oman sisäisen temppelin parantamiseen.
Vanhoista goottilaisissa rakentajaohjeista ja monista moraaliopeista
ryhdyttiin luomaan perussääntöä vapaamuuraritoiminnalle.
Vuonna 1723 pappi James Anderson julkaisi Lontoon suurloosin kehotuksesta
ensimmäisen Perussäännön, jolloin pohja uudelle
yhteisölle, vapaamuurariudelle, oli luotu valistuksen ajan
hengessä. Perusoppeina olivat Luojan kunnioittaminen, lähimmäisten
auttaminen ja oman sisäisen minän rakentaminen.
Vapaamuurarius
levisi nopeasti Manner-Eurooppaan ja pian myös meren yli
Amerikkaan. Ranskan hovissa toimineet ruotsalaiset virkamiehet
toivat aatteen Ruotsiin jo 1735, jolloin järjestettiin ensimmäinen
vapaamuuraritilaisuus Ruotsin maaperällä. Suomea varten
perustettiin oma loosi, S:t Augustin, jo vuonna 1756. Loosi toimi
vaihtelevalla aktiivisuudella vuoteen 1809, jolloin Suomen sodan
päättyminen Venäjän voittoon lopetti toiminnan.
S:t Augustinin toiminta-aikana 460 miestä ehti liittyä
siihen; jäsenistä lähes 61 prosenttia oli upseereita.
Suomen
itsenäisyyden aamunkoitossa muutamat Suomesta Amerikkaan
siirtolaisiksi muuttaneet vapaamuurariuteen uudessa kotimaassaan
tutustuneet miehet alkoivat pohtia vapaamuurariaatteen tuomista
uudelleen Suomeen. Aktiivisimpia heistä olivat asianajaja
Toivo H. Nekton (ent. Itkonen) ja Suomeen 1918 takaisin muuttanut
insinööri J E. Tuokkola. Mahdollisuuksia oman suomalaisen
loosin aikaansaamiseksi selviteltiin New Yorkin osavaltion suurloosin
kanssa ja kun sillä taholla asia näytti mahdolliselta,
ryhdyttiin nopeasti toimeen.
Niin
Nekton kuin Tuokkolakin laativat pitkiä nimilistoja tulevan
loosin mahdollisista jäsenistä. Jo ensimmäisissä
luonnoksissa näkyy "maailmankuulun säveltäjän"
professori Jean Sibeliuksen nimi. Nimiluettelon alkuversioissa
olivat mukana hänen lisäkseen mm. kenraali C. G. Mannerheim,
arkkipiispa Gustaf Johansson, arkkitehti Lars Sonck, taidemaalari
Pekka Halonen ja säveltäjä Robert Kajanus. Ei ole
tiedossa, keskusteliko Nekton heidän kanssaan ja kuinka nämä
ehdotukseen suhtautuivat, mutta ketään heistä ei
ollut lopullisella ehdokaslistalla.
Kun
elokuun 14. päivänä 1922 pienessä piirissä
keskusteltiin pian tapahtuvasta Suomi loosi 1:n perustamisesta,
merkittiin pöytäkirjaan, että "Jean Sibelius
tulee säveltämään loosille omintakeisen, aito
suomalaisen musiikin". Kuorolaulua aktiivisesti harrastanut
Toivo H. Nekton oli jo keskustellutkin asiasta vanhan ystävänsä
kanssa. Pöytäkirjassa on maininta myös siitä,
että Jean Sibelius ja Sigurd Wettenhovi-Aspa "vapautetaan
sisäänkirjoitusmaksusta ja ensimmäisen vuoden jäsenmaksusta".
Sibeliuksen toivottiin toimivan loosin urkurina. Wettenhovi-Aspalle
myönnettiin vapautus maksusta, koska hän oli antanut
lupauksen - jota hän ei kuitenkaan koskaan lunastanut - kirjoittaa
Suomenmaata koskeva vapaamuurarihistoria.
Elokuun
22. päivänä 1922 Helsinkiin Säätytalolle
kokoontuneen arvovaltaisen joukon läsnäollessa New Yorkin
osavaltion suurmestari Arthur S. Tompkins seurueineen suoritti
rituaalinmukaisen astetyön yhden tulokkaan toimiessa rituaalien
kokelaana Jean Sibeliuksen ja muiden lähes kolmenkymmenen
miehen seuratessa tapahtumia sivusta. Suomi loosi aloitti toimintansa
suuren innostuksen vallassa. Sibelius osallistui ensimmäisen
toimintavuoden aikana peräti kuusi kertaa loosin istuntoihin.
Käynnit harvenivat seuraavina vuosina, kenties ulkomaanmatkojen
vuoksi.
Suomi
loosia puuhailleet olivat siis keskustelleet Sibeliuksen kanssa
musiikin säveltämisestä suomalaiseen vapaamuurarirituaaliin,
mutta alkuvuosien pöytäkirjoissa ei tämän
jälkeen näy asiaa koskevia merkintöjä. Sen
sijaan Sibelius näyttää aina Suomi loosin istuntoihin
osallistuessaan istuneen komean Mannborg urkuharmonin takana,
urkuja kun ei vielä ollut käytössä. Kun loosia
puuhailevat olivat jo aivan alkuvaiheessa panneet suuren painon
sille, että suomalaisessa vapaamuurarityössä musiikilla
tulisi olemaan suuri osuus, liittyi alusta lähtien jokaiseen
istuntoon runsaasti musiikkia. Ohjelmisto sisälsi mm. Mozartin,
Beethovenin, Händelin ja Bachin sävellyksiä, mutta
myös tunnettuja koraaleja. Säveltäjän istuessa
loosi-iltoina harmonin takana saatiin muun musiikin ohella kuulla
hienoja improvisaatioita, mm. vapaamuurariuden kolmanteen asteeseen
myöhemmin liitetty Surumarssi soi jo lähes valmiina
huhtikuussa 1923. Soittaja näytti joskus innostuessaan unohtavan
ajan ja paikan, jolloin loosin mestarin oli hienovaraisesti keskeytettävä
musiikki, jotta rituaalissa päästiin eteenpäin.
Omaa
rituaalimusiikkia saatiin kuitenkin odottaa, Sibelius näytti
unohtaneen koko asian. Asian alkuvaiheista tietämätön
Wäinö Sola (hänestä oli tullut vapaamuurari
huhtikuussa 1923 Sibeliuksen toimiessa osan aikaa loosin urkurina)
ehdotti syksyllä 1926 eräällä veljesaterialla,
että Sibeliusta pyydettäisiin säveltämään
suomalaisille vapaamuurareille oma rituaalimusiikki. Ehdotusta
kannatettiin innolla ja jo seuraavana päivänä Solalla
oli mahdollisuus esittää pyyntö Sibeliukselle,
joka ilmoittikin suostuvansa siihen. Suomi loosi päätti
tukea hanketta taloudellisesti; siihen tuli mahdollisuus, kun
Suomi loosin oma veli, apteekkari Berndt Forsblom lahjoitti tarkoitukseen
10 000 markkaa. Se maksettiin Sibeliukselle jo ennen vuoden loppua.
Nyt
Sibelius innostui asiaan ja varhain tammikuun 7:n päivän
aamulla 1927 hän soitti Solalle ja pyysi häntä
tulemaan veli Lingon (Ernst Linko oli saanut vapaamuurariasteensa
muutamaa viikkoa myöhemmin kuin Sibelius itse) kanssa samana
iltana Suomi loosin istuntoon, missä esitettäisiin ensi
kertaa hänen säveltämäänsä rituaalimusiikkia.
Tilaisuudessa Sibelius antoi molemmille nuotit ja niin he joutuivat
tulikokeeseen, prima vista esiintymiseen. Jo aamupäivällä
Sibelius oli käynyt kuuntelemassa musiikkia loosin vakituisen
urkurin Arvi Karvosen sitä soittaessa. Harmonista ei kuitenkaan
irronnut läheskään sellaista fortea, kuin säveltäjä
olisi halunnut, ja niin Mannborg sai kuulla vimmastuneen säveltäjän
kiivaan saarnan. Koko musiikkia ei tuona iltana esitetty, mutta
ainakin kolme rituaalimusiikin sävellystä soi silloin
ensimmäistä kertaa. Loosin työnä oli veli
Samuli Sarion asettaminen loosin mestariksi; taitavana sanan käyttäjänä
Sario osallistui myös rituaalimusiikin sanoitusten kääntämiseen
ja laatimiseen.
Ei
kestänyt kuitenkaan kuin viisi päivää, kunnes
koko rituaalimusiikki oli kantaesityskunnossa. Sibeliuksen itsensä
istuessa loosissa tammikuun 12. päivän iltana 1927 Wäinö
Sola ja Arvi Karvonen esittivät koko rituaalimusiikin kokoontuneille
veljille. Läsnä oli myös Suomen suurloosin Sijais-Suur-Valtias
V.M.J. Viljanen, joka lämminhenkisessä puheessaan kiitti
säveltäjää ja totesi Sibeliuksen maailmankuulun
maineen yhä edelleen "kirkastuvan ja ikuistuvan"
uuden rituaalimusiikin välityksellä. Suomen Suur-Loosin
johto oli hyvin ymmärtänyt Mestarin suuren työn
arvon ja se oli päättänyt kutsua Sibeliuksen kunniajäsenekseen;
Viljanen esitti kutsun säveltäjälle, joka ilmoitti
ottavansa kunniajäsenyyden kiitollisuudella vastaan. Myöhemmin
tuo suuri huomionosoitus on tullut ainoastaan kahden veljen osaksi.
Rituaalimusiikin kantaesitysiltana Sibelius luovutti säveltämänsä
musiikin oman loosinsa, Suomi loosin, käyttöön
ja ilmoitti että myös Suomen kaksi muuta loosia, Tammer
ja Phoenix, saivat käyttää sitä istunnoissaan.
Säveltäjän luvalla Sola kopioi nuotit näitä
varten ja siitä lähtien kaikki Suomen loosit ovat jokaisessa
istunnossaan käyttäneet ainoastaan suuresti kunnioittamansa
säveltäjäveljen musiikkia.
Näyttää
siltä, että Sibelius vieraili tuona iltana viimeisen
kerran loosissaan; ainakaan Suomi loosin pöytäkirjoissa
ei hänen nimeään enää näy. Kun Wäinö
Sola siirtyi tammikuun alussa 1928 juuri perustetun P. Johannes
loosi No 4:n mestariksi, hän esitti Sibeliukselle useaan
kertaan kutsun vierailla P. Johanneksen istunnoissa. Tämä
kunnioittikin läsnäolollaan loosia sen kymmenvuotisjuhlassa,
mutta myöhempiä merkintöjä hänen vierailuistaan
ei ole löytynyt.
Rituaalimusiikkiin kuului tässä vaiheessa kahdeksan
sävellystä. Avaushymni aloitti hillityn juhlavasti
loosi-istunnon, Alttarin valmistus on lyhyt ja juhlallinen
hymni, kolmatta osaa käytetään juhlavana kulkuemusiikkina,
joka on tulvillaan mystiikkaa. Rituaalimusiikin neljännelle
osalle Sibelius ei antanut nimeä, vaan merkitsi sen vain
No 4:ksi, viidennen osan nimeksi hän oli kirjoittanut Valoa;
nykyisin tämä rituaalimusiikin kirkkain helmi tunnetaan
nimellä Sulkemishymni. Salem -nimellä tänään
tunnetun loppuhymnin sävellystyössä Sibeliusta
lienee innoittanut Viktor Rydbergin runo, jonka Samuli Sario oli
taidokkaasti suomentanut. Salem esitettiin 1938 New Yorkin maailmannäyttelyn
avajaisissa; amerikkalainen kustantaja Galaxy oli juuri julkaissut
sen rituaalimusiikin ensimmäisessä amerikkalaisessa
painoksessa. Sävellyksen No 7 (tässä vaiheessa
siis vielä nimetön) Sibelius tarkoitti veljesmuurarirituaaliin,
tekstiksi lainattiin Viktor Rydbergin runo Arioso. Rituaalimusiikin
viimeinen numero, surumarssi Marche funébre,
on sarjan vaikuttavimpia sävellyksiä, joka on surumusiikkina
tullut käyttöön myös veljeskunnan ulkopuolella.
Myöhemmin musiikkisarjaan liitettiin vielä Sibeliuksen
koraali Suur olet Herra. Jean Sibeliuksen viimeisiksi sävellystöiksi
jäivät suomalaiseen vapaamuurarirituaaliin liitetyt,
vuonna 1948 valmistuneet, Veljesvirsi ja Ylistyshymni.
Vapaamuurarillisissa
tilaisuuksissa esitettiin jo 1920-luvulla runsaasti muutakin kuin
rituaalimusiikkia. Wäinö Solalla oli jo ennen rituaalimusiikin
valmistumista ollut ajatus saada Finlandia-hymnistä
vapaamuurareiden käyttöön omin vapaamuurarillisin
sanoin esitettävä yksinlaulu- tai kuoroversio. Hänen
sommittelemansa sanat valmistuivat helmikuun alussa 1937. Sola
lähetti tekstinsä Sibeliukselle mainitsematta kuka oli
sanojen tekijä. Sibelius hyväksyi sanat ja laati Finlandian
hymniosaan mieskuorosovituksen. Huhtikuun 21. päivänä
pidetyssä Johannes loosi No 4:n kymmenvuotisistunnossa veljet
Wäinö Sola, Martti Similä, Sulo Räikkönen
ja A.O. Turunen esittivät kvartettina sanoitetun hymnin ensimmäisen
kerran Suomen lipun tehdessä kunniaa ja säveltäjän
itsensä ollessa esitystä kuuntelemassa.
Tässä
tilaisuudessa perustettiin Sibeliuksen nimeä kantava musiikkirahasto.
Wäinö Sola laski haaviin ensimmäisenä shekin,
joka oli luvattu Sibeliukselle (mutta jota tämä ei suostunut
ottamaan vastaan) tämän loosille kohdistamasta huomionosoituksesta.
Loosin mestari O.J.A Viljanen määräsi rahastolle
pohjarahan ja tavanomaisen leskenrovon asemasta kerättiin
illalla rahalahja rahaston kartuttamiseksi.
Veljet
ottivat innostuneina vastaan Sibeliuksen rituaalimusiikin. Sola
kuvaili tunnelmia kirjeessään Kiuruveden apteekkari
Berndt Forsblomille seuraavasti:
"Sibeliuksen musiikki on nyt valmis ja ihana se on. Siinä
on laulupuolta enemmän kuin luuletkaan. Sibba on etsinyt
sanoja hamasta Konfutsesta alkaen ja löytänyt ihania
runollisia helmiä Rydbergiltä, Schilleriltä ja
Goethelta. Sinun esittämäsi Simeliuksen runo on saanut
kaikkien suloisimman asun.
Sibban sävellykset voidaan esittää joko laulun
kanssa tai ilman sitä ja surumarssi on vallan suurenmoinen.
Suomi loosi voi olla onnellinen omistaessaan tämän musiikin.
- - - Ollappa suuret urut suuressa kirkossa ja orkesteri lisänä,
niin sanompa että ällistyisi siinä monikin aika
pahasti."
Opus
113:een liittyi myös joitakin tekijänoikeutta sivuavia
ongelmia. New Yorkin suurloosin suurkirjurin vieraillessa Suomessa
vuonna 1933 hän sai kuulla ensimmäisen kerran Sibeliuksen
rituaalimusiikkia, mihin hän innostui kovasti. Suurmestari
Axel Solitander vei Äiti-suurloosille Amerikkaan pari vuotta
myöhemmin musiikista lahjakappaleen, jonka painamisen Sibelius
oli kieltänyt. Kun informaatio takelteli ja kun Amerikan
ja Suomen copyright säännökset näyttivät
olevan keskenään ristiriidassa, New Yorkin suurloosi
painatti rituaalimusiikin nuotit 1937; nämä nuotit kulkeutuivat
Suomeen vasta 1948! Seuraava painos saatiin sitten tehdyksi suurloosien
keskinäisenä yhteistyönä. Suomalaiset painokset
ovat vuosilta 1969 ja 1992.
Veli
Sibelius sai osakseen useita muurarillisia huomionosoituksia em.
suurloosin ja Suomi loosin kunniajäsenyyksien lisäksi.
Järjestö muisti häntä hänen 70 -vuotispäivänään
kauniilla hopealautasella ja American Lodge of Research kutsui
hänet jäsenekseen. Kolme vuotta myöhemmin - 4.5.1938
- New Yorkin Suur-Loosi antoi hänelle korkeimman kunniamerkin,
suurmestarin mitalin. Sibeliuksen 75 -vuotispäivän tiimoilta
järjestetty keräys on jo mainittu edellä; uudelleen
vapaamuurarit olivat keräysasialla syyskuussa 1945, jolloin
suunniteltiin varainkeräystä Ainolan talon korjaamiseksi.
Asiasta oltiin jo yhteydessä New Yorkiinkin, mistä luvattiin
apua, mutta Sibelius itse esitti toivomuksen, että rahainkeräyksestä
luovuttaisiin. Suomi loosi muisti kunnianjäsentään
vielä tämän 85 -vuotispäivänä lähettämällä
erityisesti hänelle tehdyn kullatun loosin urkurin pienoisjuvelin.
Sodan
jälkeisinä vuosina oli Wäinö Sola se veli,
joka piti aktiivisimmin yhteyttä Ainolaan. Hän kävi
siellä lähes säännöllisin väliajoin;
keskustelujen pääaiheena oli tietysti musiikki - ehkä
rituaalimusiikkikin oli vielä säveltäjälle
ajankohtainen. Vapaamuurarillinen aatemaailma näyttää
syventyneen hänen mielessään ikävuosien karttuessa
ja hänen lausumansa ajatus "Kaikki on symbolia"
soveltuu yhä edelleen niin musiikkiin kuin vapaamuurariuteenkin.
Kun
tieto Suuren Mestarin poismenosta tavoitti veljet, Wäinö
Sola kirjoitti vapaamuurareiden omaan lehteen, Koilliskulmaan,
seuraavat sykähdyttävät säkeet:
"Syvään
juuret syöpyi maahan karuun,
taivaan lakeen latvus laulut piirsi,
vuosisatain rajaviivat siirsi,
totuuden toi titaanien taruun.
Nyt
käy haikeana syksyn tuuli,
kangas kastuu murheen kyyneleistä,
kaatunut, ken kauan suotiin seistä,
Idän kutsuäänen jätti kuuli.
Syntyy,
elää, kuolee ihminen
väre eetteriin soi ikuinen."
Jean
Sibeliuksen Musique religieuse, Opus 113, on korvaamaton
aarre suomalaiselle vapaamuurariudelle samalla kun se kautta maailman
kertoo suuresta suomalaisesta vapaamuurarista. Vielä 1960
-luvulla suomalainen vapaamuurarius oli maailmalla vähän
tunnettu, niinpä esimerkiksi laaja hakuteos The Ten thousands
famous Freemasons mainitsee ainoana suomalaisena Jean Sibeliuksen.
Asialliseen esittelytekstiin on kuitenkin pujahtanut kiusallinen
virhe: Sibeliuksen nimittäin väitetään sokeutuneen
viimeisinä elinvuosinaan. Tieto on väärä,
vaikka kaihi säveltäjää viimeisinä vuosina
kiusasikin.