Sibeliukseen sovitukset lauluäänelle ja pianolle jakautuvat kolmeen ryhmään. Kuusi laulua on sovituksia teatterimusiikkiteoksiin kuuluneista lauluista: Sången om korsspindeln (op. 27 nro 4), Kom nu hit, död! (op. 60 nro 1) Hållilå uti storm och i regn (op. 60 nro 2), De trenne blinda systrar, Den judiska flickans sång ja Solitude. Neljä teosta on sovituksia teoksista lauluäänelle ja orkesterille: Arioso (op. 3), Kullervon valitus (op. 7), Koskenlaskijan morsiamet (op. 33), Luonnotar (op. 70), Autrefois (op. 96b). Laulu Siltavahti on sovitus kuorolaulusta.

Sibeliuksen laajaan teatterimusiikkituotantoon kuuluu lukuisia lauluja, joista osan hän myöhemmin sovitti lauluäänelle ja pianolle. Sibelius teki ensimmäisen näytelmämusiikkiteoksensa vuonna 1898 läheisen ystävänsä Adolf Paulin näytelmään Kuningas Kristian II (Kung Kristian II). Näytelmämusiikin ainoan laulunumeron Sången om korsspindeln, jonka esittää narri, Sibelius sovitti lauluäänelle ja pianolle jo 1898. Laulu ristilukista on mieslaulajien ohjelmistoissa kuulunut Sibeliuksen esitetyimpiin yksinlauluihin.

De trenne blinda systrar on Sibeliuksen näytelmusiikista Maurice Maeterlinckin kuuluisaan Pélléas ja Mélisande -näytelmään (Pélléas och Mélisande, ruotsiksi kääntänyt Bertel Gripenberg). Mélisanden laulun Sibelius sovitti 1905 lauluäänelle ja pianolle ja kustantaja Robert Lienau julkaisi samana vuonna.

Den judiska flickans sång (1907) ja Solitude (1939) ovat molemmat sovituksia samasta laulusta, joka alun perin kuului Hjalmar Procopén näytelmään Belsazzarin pidot (Belsazzars gästabud). Näytelmän toisessa näytöksessä joella souteleva tuntematon juutalaistyttö esittää tämän laulun. Ensimmäisen version lauluäänelle ja pianolle, Den judiska flickans sång, Sibelius teki oletettavasti vuonna 1907, mutta hän palasi lauluun kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin vuonna 1939. Tuolloin hän teki toisen versionsa Solitude, jonka hän omisti yhdysvaltalaiselle kontra-altolle Marian Andersonille.

William Shakespearen näytelmään Loppiaisaatto (Trettondagsafton, ruotsiksi kääntänyt Carl August Hagberg) Sibelius sävelsi kaksi laulua, Kom nu hit, död! ja Hållilå uti storm och i regn (op. 60 nro 1 ja 2). Näytelmässä molemmat laulut esittää narri kitaran säestyksellä. Sovitukset lauluäänelle ja pianolle Sibelius teki viimeistään syksyllä 1910, jolloin Breitkopf & Härtel julkaisi sekä alkuperäisversiot että sovitukset. Lauluista ensimmäisen Sibelius sovitti edelleen lauluäänelle ja orkesterille vuonna 1957.

Sibelius sovitti lauluäänelle ja pianolle myös teoksiaan lauluäänelle ja orkesterille. Sovituksista varhaisin on Kullervon (Op. 7, 1892) kolmannen osan lopusta saksankieliseen tekstiin sovitettu Kullervon monologi Kullervos Wehruf (1893; käännös Anton Schiefner). Vuonna 1918 Sibelius teki laulusta toisen sovituksen alkuperäistekstin kera ja otsikolla Kullervon valitus. Kummassakin sovituksessa pianon tremolo tavoittelee orkestraalisia tehoja.

A. Oksasen eli August Ahlquistin runoon perustuva romanttinen balladi, Koskenlaskijan morsiamet (op. 33) baritonille ja orkesterille, kantaesitettiin 1897. Ensiesityksessä solistina oli bassobarytoni Abraham Ojanperä. Sovitus lauluäänelle ja pianolle lienee syntynyt samassa yhteydessä, mutta se viimeisteltiin viimeistään vuonna 1899. Sovituksen piano-osuus lisztmäisine oktaavijuoksutuksineen kuuluu Sibeliuksen taiturillisimpiin.

Arioso lauluäänelle ja jousiorkesterille (op. 3, Runeberg) valmistui vuonna 1911. Sovituksen piano-osuus pyrkii noudattamaan alkuperäisen teoksen polyfonista jousikudosta. Luonnotar (Op. 70) sopraanolle ja orkesterille syntyi samana vuonna kuin Arioso julkaistiin eli 1913. Sovitus sopraanolle ja pianolle syntyi alkuperäisteoksen yhteydessä, ja sovituksen käsikirjoitus toimi harjoituspartituurina Aino Acktélla. Acktén mielestä teos oli tavattoman vaikea, mikä näkyy käsikirjoituksestakin: siellä täällä näkyy laulajattaren merkintöjä, joissa hän on pyrkinyt selvittämään itselleen Luonnottaren vaikeita melodioita.

Duetto Autrefois kahdelle lauluäänelle ja orkesterille on vuodelta 1919, kuten oletettavasti myös sovitus lauluäänille ja pianolle. Tämä sovitus jäi kuitenkin 1920-luvulla julkaisematta ja kustantajan haltuun ja tuli esille vasta kun Helsingin yliopiston kirjaston osti säveltäjän käsikirjoitukset Hansenin suvulta 1996; niinpä teos on vasta äskettäin palannut konserttiohjelmistoon.

Siltavahti (Väinö Sola) on sovitus kuorolaulusta, jonka Sibelius sävelsi 1927 New Yorkissa toimineelle suomalaissiirtolaisten kuorolle, New Yorkin laulumiehille.