Cantique ja Devotion opus 77

Nro 1 Laetare anima mea (Ylistä sieluni) (Cantique). Valmistui 1914; ensiesitys Helsingissä 30.3.1916 (Ossian Fohström, sello, Helsingin kaupunginorkesteri, johtajana Jean Sibelius). Sovitus viululle tai sellolle ja pianolle 1915.

Nro 2 Devotion (Ab imo pectore, Kaikesta sydämestäni). Valmistui 1915; ensiesitys Helsingissä 30.3.1916 (Ossian Fohström, sello, Helsingin kaupunginorkesteri, johtajana Jean Sibelius). Sovitus viululle tai sellolle ja pianolle 1915.

Opuksen 77 Zwei ernste Melodien, "Kaksi vakavaa melodiaa", ovat hyvin kiintoisaa Sibeliusta. Cantique (Laetare anima mea) (Ylistä sieluni) valmistui 1. joulukuuta 1914. Varhaisia nimiehdotuksia olivat myös Lovsång ja Lauda Sion.

Sibeliuksen tunnelmien vakavuuden ymmärtää. Kesällä 1914 hän oli menestynyt loistavasti johtaessaan musiikkiaan Yhdysvalloissa Norfolkin musiikkijuhlilla. Hän palasi dollarinkuvat silmissään, mutta pettyi katkerasti, kun ensimmäinen maailmansota esti kaavaillun uusintavierailun. Pian oli saksalainen kustantaja vaikeuksissa, Sibelius itse motissa koti-Suomessa ja vekselivetoinen talous yhä syvemmässä syöverissä.

Syksyllä 1914 Sibelius oli pakotettu suoltamaan miniatyyrejä kotimaisille kustantajille 83 000 silloisen markan eli 240 000 nykyeuron velkataakan keventämiseksi. On kuitenkin selvää, että Cantique viululle ja pienelle orkesterille ei syntynyt vain nopean rahan toivossa. Sibelius itse ajatteli "Sielun ylistykselle" käyttöä kirkkokonsertissa ja muistutti, että säestävä orkesteri mahtuu urkuparvelle. Hän ehdotti myös sovitusta uruille ja harpuille, mutta teki käytännöllisesti heti joulukuussa 1914 sovituksen viululle ja pianolle. Musiikissa on kuultu kaikuja jopa seitsemännen sinfonian adagiosta.

Devotion (Ab imo pectore, Kaikesta sydämestäni) tuli Cantiquen pariksi opukseen 77 mutkan kautta. Sibelius mainitsi ensin Romanssin F-duuri (myöhemmin opuksessa 78) Cantiquensa "maalliseksi vastineeksi" kirjeessä kustantajalle tammikuussa 1915. Kuitenkin vasta heinäkuussa 1915 valmistunut Devotion oli hänen mielestään sopiva pari samaan opukseen.

Devotion valmistui ensiksi viululle ja pianolle 9. heinäkuuta ja orkesteriversiona kaksi päivää myöhemmin. Erkki Salmenhaara on Sibelius-kirjassaan sitä mieltä, että Devotion on viulu ja piano -sovituksena orkesteriversiota tasapainoisempi.

Jos Cantique on hengen iloa vapahtajan armon johdosta, Devotion voisi kuvailla sydämen pohjasta kumpuavaa epäilyä ja turhia yrityksiä - sitäkin järkyttävämpiä, jos teos soitetaan ylevän Cantiquen jatkona. Kiinnostavaa kyllä, kantaesityksessä 30. maaliskuuta 1916 Devotion soitettiin ennen Cantiqueta.

Helsingin kaupunginorkesterin soolosellisti Ossian Fohström lienee inspiroinut Sibeliusta siihen, että opuksen 77 teosten soolo-osuudet nimettiin lopulta soitettaviksi joko viululla tai sellolla. Sibelius omisti sävellykset Fohströmille, joka kantaesitti ne kaupunginorkesterin konsertissa Sibeliuksen johtaessa.

Helsingin Sanomien kriitikko Otto Kotilainen arveli, että "lyhyet, yksinkertaisuudessaan kauniit ja harrassäweliset säwelmät owat kai tarkoitetut enemmän kirkko- kuin konserttiharrastusta kohottamaan". Fohström sai kehuja "mehukkaasta cantinele-soitosta", mutta sellosoolot eivät Kotilaisesta tuntuneet "erittäin kiitollisilta sillä säestyksen liiikunta samoilla säweltasoilla pyrkii ehkäisemään soolon soitinkaikua. Tekisi mieli olettamaan että ne wiulusooloina ilmawammin kaikuisiwat".

Viulu olikin ollut Sibeliuksen ensimmäinen valinta opuksen 77 soolosoittimeksi.